Blogi

Pohjoismaiden terveellisin toimisto löytyy Suomesta

Green Building Partnersille on myönnetty ensimmäisenä Pohjoismaissa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistävien toimistojen WELL-sertifikaatti

Rakennusala on viime vuodet keskittynyt tekemään rakennuksista niin ympäristö- kuin energiaystävällisiä. Nyt rakennuksista halutaan myös ihmisystävällisiä. Ihmiset viettävät keskimäärin 90 % päivästä sisätiloissa, rakennetussa ympäristössä, joten rakennuksilla on suuri vaikutus ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

“Rakennukset kuormittavat tänä päivänä ympäristöä aiempaa vähemmän. Kestävän kehityksen ajattelu, lainsäädäntö ja vapaaehtoiset ympäristösertifioinnit ovat edistäneet tätä muutosta. Kiinteistöjen käyttäjät, me ihmiset, olemme kuitenkin jääneet hieman lapsipuolen asemaan. Tämä näkyy myös tämänhetkisessä mediakeskustelussa sisäilmaongelmista. Me Green Building Partnersilla haluamme tarjota työntekijöillemme parhaan mahdollisen työympäristön, minkä takia haimme WELL-sertifiointia toimistollemme”, sanoo GBP:n toimitusjohtaja Keijo Leppävuori.

International Well Building Instituten hallinnoima WELL-standardi on USA:ssa vuonna 2014 kehitetty kiinteistöalan luokitus, joka perustuu alan johtavaan tutkimukseen. Sen tavoitteena on tuottaa tiloja, jotka tutkitusti edistävät ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. WELL-standardi ei korvaa tuttuja ympäristöluokituksia, kuten LEED tai BREEAM, vaan lisää inhimillisen näkökulman. Luokitus perustuu seitsemään kategoriaan: ilma, vesi, valo, mieli, ravitsemus, kunto ja viihtyisyys.

Standardin idea on tuoda sisätiloihin elementtejä, joista kaikki pääsevät hyötymään.

“WELL-standardin vahvuus on sen holistisuus. Kyse ei ole vain siitä, että työtyytyväisyyttä parannetaan tuomalla toimistoon yksittäinen biljardipöytä, jota käyttää vain muutama. Standardin seitsemän kategoriaa auttoivat meitä suunnittelemaan toimiston ja laatimaan toimintamallit, jotka kattavasti edistävät meidän työntekijöidemme tehokkuutta ja hyvinvointia”, sanoo GBP:n johtava asiantuntija Konsta Tuokko.

Isoimmat muutokset Green Building Partnersin Pitäjänmäen-toimistolla tehtiin liittyen sisäilmaan, luontoon ja valoon. Sisäilmaa parannettiin monin eri tavoin mm. ilmanvaihtoa parantamalla, vähäpäästöisiä ja käytettyjä huonekaluja valitsemalla, siivouskemikaaleja vähentämällä ja erityisesti sisäilmaa puhdistavilla ja ilmankosteutta optimoivilla Naava-älyviherseinillä. Sisäilman parantamisen lisäksi Naavat lisäsivät vihreän luonnon määrää toimistolla, mikä on yksi olennainen osa WELL-standardia. Lisäksi valon määrää ja muokattavuutta lisättiin toimistolla. Työntekijöiden liikkumista ja aktivoitumista työpäivän aikana helpotettiin.

“Saavutimme nyt WELL-standardin Silver-tason sertifioinnin ja tavoitteena on parantaa Gold-tasoon kolmen vuoden päästä sertifioinnin uusimisen yhteydessä. Siitäkin huolimatta, että jo nyt työntekijöiden tyytyväisyys tiloihin parani 100 prosenttiin”, Tuokko jatkaa.

Lisätietoja:
Keijo Leppävuori, toimitusjohtaja,
keijo.leppavuori@gbp.fi,
+358 44 7665 318
Konsta Tuokko, johtava asiantuntija,
konsta.tuokko@gbp.fi,
+358 44 012 2018
Tuomas Suur-Uski, johtaja, liiketoiminnan kehitys,
tuomas.suur-uski@gbp.fi,
+358 45 8718 768

 

Green Building Partners on vuonna 2011 perustettu rakentamisen ja olemassa olevan rakennuskannan ympäristö-, energia- ja elinkaaripalveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Yritys sai  huhtikuussa 2018 ensimmäisenä suomalaisena konsulttiyrityksenä Greenbuild Europe -tunnustuspalkinnon pitkäjänteisestä panoksesta rakennusalan vastuullisuuden kehittämiseksi. Green Building Partnersin referenssikohteita ovat mm. Sellon kauppakeskus, rakenteilla olevat Triplan ja Redin kauppakeskukset, Tiedon ja Nordean pääkonttorit sekä 20 elinkaarikoulua ja -päiväkotia ympäri Suomen mukaan lukien Pudasjärven hirsikampus. Yrityksen asiakkaita ovat mm. Citycon, Helsingin kaupunki, Ilmarinen, Nordea, PEAB, SRV, Technopolis, Tieto ja YIT www.gbp.fi

 

Kuva 1: toimitusjohtaja Keijo Leppävuori
Kuva 2: johtava asiantuntija Konsta Tuokko
Valokuvaaja: Tuomas Uusheimo